maanantai 10. heinäkuuta 2017

Constantine von Tischendorf: kertomus, joka ei jätä kylmäksi

Johdantoa

Jos tehtävänä olisi esittää tärkeitä henkilöitä liittyen Uuden testamentin tekstikritiikin historiaan, henkilöiden määrä nousisi helposti bussilastilliseksi. Mutta jos puhumme todella tärkeistä henkilöistä, lukumäärää voitaisiin rajoittaa pikkubussilliseen. Tämä asia selviää kenelle tahansa, joka tutustuu aiheen standarditeoksien historiaosuuksiin. 


Päätin pitkän tauon jälkeen mielenkiinnon herättämiseksi suunnata valokeilan yhteen niistä, jotka tulisivat nousemaan tähän pikkubussiin ensimmäisten joukossa. Kyseessä on Constantine von Tischendorf (1818-1874). Tiivistettynä kysymyksessä on henkilö, joka arvosti Raamatun sanomaa hyvin paljon ja teki kaikkensa sen eteen, että kykenisi löytämään parempia ja vanhempia Uuden testamentin kreikankielisiä käsikirjoituksia kuin mitä hänen aikanaan tutkimuksessa oli saatavilla. Ja kuten pian tulemme näkemään, hän onnistui tavoitteessaan kiitettävästi. 


Elämää

Tischendorf syntyi Saksan Lengenfeldissä 18.1.1818 perheen yhdeksäntenä lapsena. Kuusi hänen sisaruksistaan oli kuitenkin jo kuollut ennen tätä. Tämä kertoo jotain ajasta jota elettiin. Toisin kuin Koskimäen yliopistossa, jossa minä olin oppilaana, Tischendorf opiskeli jo nuorena latinaa ja kreikkaa. Vuonna 1834 hän aloitti opiskelut kuuluisassa Leipzigin yliopistossa. (Samaan yliopistoon liittyy monia muita tunnettuja nimiä, kuten Adolf von Harnack ja Joachim Jeremias.) Hän rakasti myös runoutta ja hänen omia tekeleitään julkaistiinkin salanimellä "Dr. Fritz" vuonna 1839. 


Ikävä kyllä hänen vanhempansa kuolivat 1830-luvulla ja hän tuli täysin riippuvaiseksi isoveljestään Juliuksesta, joka oli isänsä jalanjälkiä seuranneena valmistunut lääkäriksi. Tämä seikka muodostui tärkeäksi ja Constantin kykeni etenemään urallaan, joka suuntasi enemmän ja enemmän kohti Uuden testamentin eksegetiikkaa ja kreikankielen opintoja. 23-vuotiaana hän valmistui filologian tohtoriksi ja monet alkoivat tietää pikkuhiljaa kaverin nimen.

Tässä vaiheessa Tischendorf oli jo uppoutunut syvälle Uuden testamentin maailmaan — ja erityisesti sen kreikankieliseen maailmaan. Hän käytti paljon tunteja työstäen kriittistä kreikankielistä editiota. Kun puhutaan "kriittisestä editiosta", molemmilla sanoilla on olennainen merkitys. Tarkoitus on ensinnäkin saada kasaan mahdollisimman paljon käsikirjoituksia joiden lukutapoja sitten verrataan keskenään tekstikriittisiä metodeja käyttäen. Tarkoituksena on työstää editio, jossa rekonstruoitu teksti on mahdollisimman lähellä alkuperäistä tekstiä. Tämä rekonstruoitu teksti asetetaankin itse päätekstiksi, mutta samalla sivun alalaitaan kasataan ns. apparaattia (ns. alaviitteitä) muista löytyneistä lukutavoista, joita esiintyy tietenkin muissa käsikirjoituksissa. Mutta koten jo todettu, Tischendorfin aikaisissa käsikirjoituksissa oli parantamisen varaa. Hänellä olikin yksi ainoa tavoite: löytää vanhin saatavilla oleva Uuden testamentin kreikankielinen käsikirjoitus. 

Tulen myöhemmin kirjoittamaan tarkemmin siitä, että tänä aikana olemassaoleva teksti perustui pitkälti Erasmus Rotterdamilaisen ”editioihin”, joiden taustalla oli kourallinen 1000-1200-luvulta peräisin olevia kreikankielisiä käsikirjoituksia. Hieman ennen Tischendorfia Carl Lachmann (1793-1851), joka on yksi pikkubussissamme istuvista henkilöistä, oli ensimmäinen, jolla oli ollut pokkaa lähteä haastamaan Erasmuksen suuren suosion saavuttuneen edition tekemällä oikeasti kriittistä tutkimusta käsikirjoitusten eroavuuksia punniten. Hän olikin ensimmäisen, joka todella julkaisi kriittisen edition 1830-luvulla (ja jatkaen niiden julkaisua vielä 1840-50-luvuilla). Tässä vaiheessa riittää kuitenkin todeta, että tänä aikana Tischendorfin menetelmät olivat vielä varsin uusia. Hän oli selvästi yksi tienraivaajista. Niin kova kaveri kuin Lachmann olikin, tekstikriitikoilta puuttui kunnolliset käsikirjoitukset.

Tischendorf noin vuonna 1870

Matkustus alkaa

Koska käsikirjoitukset eivät tuolloinkaan tippuneet taivaalta katon läpi sohvalle, niitä piti lähteä etsimään. Ensimmäinen Tischendorfin matka 1830-luvulla vei etelä-Saksaan, Sveitsiin ja Strasbourgeen itä-Ranskaan. Hän tiesi varsin hyvin, että olennaisen tärkeä käsikirjoitus Codex Vaticanus lepäsi Vatikaanin kirjastossa Roomassa, mutta monenlaiset esteet takasivat sen, että hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä käsiksi tähän tärkeään teokseen. (Myöhemmin hän sai mahdollisuuden tutkia teosta, mutta tuntimäärä oli mitätön kunnon tutkimuksen tekemiseen.) 

Vuonna 1840 Tischendorf päätti lähteä Pariisiin tekemään jotain mihin kukaan muu ei ollut kyennyt. Hän halusi kerta kaikkiaan selvittää Codex Efraemi Rescriptuksen todellisen tekstin, koska kuten muistamme, eräs munkki oli raapustanut sen pois 1100-luvulla saadakseen tilaa tärkeämmälle tekstille. Yksikään tutkija ei ollut vielä onnistunut pääsemään uuden tekstin ”läpi” kiinni vanhempaan ja alkuperäiseen tekstiin, joka olisi taannut pääsyn 400-luvun käsikirjoitukseen. Ei tarvittu kuin pari vuotta ja homma oli hoidettu! Tischendorf palautti tekstin 99% onnistuneesti. Vuonna 1843 koodeksin teksti julkaistiin Uuden testamentin osalta ja vuonna 1845 seurasi Vanhan testamentin tekstin julkaisu. Enää ei ollut epäselvää siitä tultaisiinko hänet muistamaan: Tischendorf oli kuuluisa. Onneksi kuuluisuus takasi rahaa ja raha takasi enemmän matkustuksia olennaisimpiin paikkoihin etsimään käsikirjoituksia. Matkoja kertyi tuhansien kilometrien edestä moniin paikkoihin.



Lähi-itä

Tiedossa oli kuitenkin se tosiasia, että kunnon tekstit löytyvät Lähi-idästä. Niinpä matka ”vähän kauemmas” alkoi maaliskuussa 1844. On hyvä tietää, että 300-luvulla Siinailla oli paljon kristittyjä ja vuonna 330 sinne rakennettiin pieni kirkko. Koska alue oli vaarallinen mm. rosvojen vuoksi, 500-luvulla Rooman keisari rakennutti heille luostarin. Luostari sai nimeksi ”Pyhän Katariinan luostari”, koska tradition mukaan Pyhän Katariina Alexandrialaisen ruumis löydettiin paikan läheltä. Paikka oli yli tuhannen vuoden ajan ollut olennaisen tärkeä kristillinen keskus ja koska sitä ei koskaan tuhottu (osakseen siksi, että Muhammad oli taannut sille oleskelurauhan 600-luvulla) luostarin hallussa oli äärimmäisen tärkeitä tekstejä koskien Uutta testamenttia (kuten myös noin 2000 ikonia, mukaanlukien se kuuluisa ”Pantocrator”). Mutta nyt vainukoira nimeltään Tischendorf oli lähestymässä — ja nopeasti. Se mitä tapahtui toukokuussa vuonna 1844 on edelleenkin aihe, josta tapellaan. Mutta varmaa on se, että Tischendorf pääsi käsiksi tärkeimpään olemassaolevaan Uuden testamentin kreikankieliseen koodeksiin, joka tunnetaan nyt tietenkin nimellä Codex Sinaiticus, ”Siinain kirja”. 

Pyhän Katariinan luostari

Tischendorf joutui matkata luostariin kamelilla ja ainoa sisäänpääsymahdollisuus oli tuolloin antautua köyden varaan noin 10 metrin korkeuteen. Itse paikalle päästyään nuoren tutkijan ja munkkien välit olivat kireät, koska hänen mukaansa he eivät osanneet arvostaa ja säilyttää kunnolla arvokkaita käsikirjoituksia. Pian hän sai kirjastonhoitajan lainaamaan hänellä muutamia käsikirjoituksia. Hän oli myös nähnyt suuren korin, joka sisälsi varmuudella vanhimpia käsikirjoituksia, joita hän oli koskaan nähnyt. Ja kirjastonhoitajan mukaan — näin Tischendorf ainoana lähteenä kertoo — osa niistä oli juuri poltettu! Hän sai onnekseen mukaan 43 lehteä eräästä hyvin vanhasta koodeksista ja ne kulkeutuivat aina Leipzigiin saakka, jossa hän julkaisi niin pian kuin ehti. Ne pitivät sisällään osia 1. Aikakirjasta, Jeremian kirjasta, Nehemian kirjasta ja Esterin kirjasta. Lukija löytää nämä sivut edelleen Leipzigin yliopiston hallusta tai virtuaalisesta Codex Sinaiticuksesta.

Monet ovat myöhemmin huomauttaneet, että nämä lehdet ovat todellisuudessa paremmassa kunnossa kuin Tischendorfin todistus niiden huolessapidosta antaisi olettaa… Vaikka monet edelleen syyttävät Tischendorfia yhdestä sun toisesta asiasta, hänen elämäkertansa kirjoittaja (ja varsin tunnettu Uuden testamentin tutkija) Stanley Porter puolustaa hänen tekojaan muistuttamalla monista 1800-luvulla meneillään olleista asioista. Joka tapauksessa hänellä oli tuliaisinaan myös noin 50 muuta käsikirjoitusta. 


Ensimmäinen Lähi-idän matkansa jälkeen hänellä oli taas aikaa keskittyä parisuhteeseen, koska tuleva vaimo oli kotona ja odotti. Tischendorf oli nimittäin seurusteluvaiheessa lähettänyt tyttöystävälleen kirjeen, jossa hän oli sanonut uhrautuneensa pyhään tehtävään selvittääkseen Uuden testamentin varhaisimman tekstimuodon. Kohtaamme siis tässä vaikean kysymyksen: hyvä parisuhde vai kuuluisaksi tutkijaksi? Tytön perhekin alkoi olla huolissaan, koska aika kului ja tyttö vanheni. Häät lopulta pidettiin kuin pidettiinkin lopulta vuonna 1845. Seuraavaa vajaa kymmentä vuotta väritti useat julkaisut, uudet löydöt ja kolme lasta. Mutta hinku palata luostariin oli mielessä jatkuvasti, koska iso osa käsikirjoitusta oli jäänyt tietenkin sinne. Se oli haettava!


2 matka 

Toinen matka Lähi-itään alkoikin tammikuussa 1853 Italiasta ja perille päästiin helmikuussa. Hän yritti kuumeisesti etsiä puuttuvia lehtiä, mutta ne olivat kadonneet jäljettömiin. Tischendorf joutui palata häntä koipien välissä Kairoon, mutta hän kuitenkin antoi luostariin kriittisen editionsa toisen painoksen. Mieli ei parantunut paljoakaan vaikka hän sai käsiinsä joitain palimpsesteja ja papyruksia ja koptin-, syyrian- ja arabienkielisiä käsikirjoituksia. Mutta pian korviin kantautui huhu, jonka mukaan joku (kukaan ei ollut täydellisen varma, että kuka) oli nähnyt kadonneen käsikirjoituksen osia vuonna 1845. Kotiinpaluu tapahtui kuitenkin mukana vain huhu ja läjä mainittuja käsikirjoituksia. Mutta se tärkein oli kadonnut jäljettömiin. 


3 matka

Lopulta monien neuvottelujen jälkeen Venäjän tsaari päätti auttaa taloudellisesti ja Tischendorf lähti kolmannelle matkalleen kohti luostaria. Vuosi oli 1859. Hän oli juuri saanut myös valmiiksi kolmannen editionsa. 4. helmikuuta, vain päivää ennen uutta ja nähtävästi surullista kotiinpaluuta Tischendorf kertoo kävelleensä erään edustajan kanssa huoneeseen, jossa edustaja totesi, että hän on juuri lukemassa Septuagintaa. Hän kaivoi piilosta käsikirjoituksen ja kun Tischendorf alkoi tarkastella sitä, hänen ilmeensä on täytynyt olla valokuvan arvoinen: hänellä oli käsissään etsimänsä koodeksin loppuosa! Hän piteli kädessään teosta, joka oli vanhin tunnettu kreikankielinen käsikirjoitus (300-luvulta), joka sisälsi Uuden testamentin tekstin kokonaisuudessaan. Yö kului teoksen analysoimisessa. (Tämä kaikki on talletettu hänen päiväkirjaansa latinankielellä.) Jossain vaiheessa paljastui, että Uuden testamentin lisäksi koodeksissa oli Barnabaan kirje ja Hermaan paimen -niminen kristillinen teos.

Pian hän pyysi saada ottaa koodeksin mukaan Kairoon, jossa hän saisi tutkittua sitä tarkemmin. Monen mutkan kautta asia onnistui, ja helmikuussa hän alkoi kopioida teksiä kahden muun kanssa (yhden lääkärin ja yhden apteekkarin, jotka osasivat vähän kreikkaa). Tuloksena oli kahden kuukauden aikana 110 000 riviä tekstiä! Pian Tischendorf totesi, että parempi kysyä antaisivatko munkit sen lahjana Venäjän keisarille: he antoivat. Ikävä kyllä Jerusalemin arkkipiispa ei ollut väleissä Konstantinopolin piispan kanssa ja asiaan tuli mutkia. Vasta syyskuulla asiat olivat edenneet siihen pisteeseen, että sovittiin käsikirjoituksen lainaamisesta ja Tischendorf allekirjoitti kuitin, jossa lainaus vahvistettiin. Käsikirjoitus kuljetettiin Venäjälle ja isot rattaat lähtivät pyörimään. Venäjältä lähti 7000 ruplaa Siinain kirjastolle ja 2000 ruplaa Kairon munkeille, joten aivan sormiaan he eivät jääneet nuolemaan. 


Lopulta pääsiäisenä vuonna 1862 ensimmäinen kokonainen editio oli valmis 4-osaisena, sopivasti venäjän 1000-vuotisjuhlan kunniaksi. Näitä editioita painettiin 327 kappaletta, joista kaksi lähetettiin (kiitokseksi) Pyhän Katariinan luostariin. Vuonna 1933 British Museum oli saanut kerättyä 100 000 puntaa ja se osti käsikirjoituksen itselleen, koska itänaapurimme oli kipeässä rahantarpeessa. Nyt tämä teos lepää British Libraryssa, mutta Parkerin mukaan osia koodeksista on edelleen Leiptzigissa, Pietarissa ja Pyhän Katariinan luostarissa, jossa myöhemmin sattuneen tulipalon jälkeen tehtiin lisää löytöjä. 

Lyhyesti sanottuna, tämän top-2 tärkeimmän kreikankielisen käsikirjoituksen matka tutkijoiden saataville on yksi monimutkaisimmista ja mysteerisimmistä kertomuksista koko tekstikritiikin historiassa. 


Se kuuluisa 8. editio

Lopulta Tischendorf sai valmiiksi kahdeksannen editionsa (editio octava critica maior) ja se julkaistiin kahtena volyymina vuosina 1869-1872 Leipzigissä. Teos on jäänyt lopullisesti ”legendan” asemaan Uuden testamentin tekstikritiikissä ja sen arvo tulee selväksi kaikissa aihetta käsittelevissä teoksissa varsinkin ala-apparaatin osalta, jossa koottu informaatio on massiivinen: 
Tischendorf keräsi kaiken saatavilla olevan aineiston  apparaattiinsa. On laskettu, että seitsemäs editio eroaa kahdeksannesta 3572 kohdassa eli Sinaiticuksen löytö näkyy varsin selvästi hänen tekstissään ja korjauksissaan. 


Arvo

Lyhyesti sanottuna Tischendorf teki maailmalle ja erityisesti Uuden testamentin tekstin tutkijoille palveluksen ”hankkimalla” Sinaiticuksen julkaistavaksi. Tekstikriitikko Daniel Wallace pitää kuitenkin varmana, että väite ”teoksen pelastamisesta tuholta” on myytti. Olipa tässä sitten kyse Tischendorfin väärinkäsityksistä tai ei, munkit eivät olleet sitä tuhomassa.

Selaa lukija sitten mitä tahansa Uuden testamentin käännöstä, tekstin takana lymyää olennaisessa osassa juurikin herra Tischendorf. 
Ymmärrätkö nyt miksi hänet otettiin mukaan tähän ”pikkubussilliseen”?



Kirjallisuutta

Metzger, Bruce. M. & Ehrman, Bart. D. 2005. The Text of the New Testament. Its Transmission, Corruption, and Restoration. 4. painos. Oxford University Press.

Parker. D. C. 2010. Codex Sinaiticus. The Story of the World’s Oldest Bible. Lontoo: The British Library / Hendrickson.

Porter, Stanley. E. 2015. Constantine Tischendorf: The Life and Work of a 19th Century Bible Hunter. Lontoo: Bloomsbury T&T Clark.

Wallace, Daniel. B. Tischendorf and the Discovery of the Codex Sinaiticus. (Luento 
YouTubissa.) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti